EVERSLIDE-tuotteiden historia
EVERSLIDE-muovimäkituotteet tulivat ensi kertaa markkinoille vuonna 1984. Tuotteet valmistettiin tuolloin Längelmäellä, Kirkkala Oy:n tehtaalla, joka oli erikoistunut kadunlakaisukoneiden harjoissa käytettyjen muovikuitujen valmistukseen. Lindgrenille EVERSLIDE-liiketoiminta siirtyi vuonna 1991, mutta tuotantoa jatkettiin kuitenkin Längelmäen tehtaalla aina vuoteen 2007 saakka. Nyt yrityksellämme on Porvoossa ajanmukainen tuotantolinja, joka takaa mahdollisuuden tuottaa korkealaatuisia EVERSLIDE-tuotteita maailmanlaajuisille markkinoille.
EVERSLIDE-muovipäällysteiden lisäksi tuotevalikoimaamme ovat jo toistakymmentä vuotta kuuluneet myös vauhtiladut ja lumiverkot. Talvista latu-uraa vastaamaan kehitimme EVERSLIDE Fibre Track –vauhtiladun, joka koostui kuitulatuelementeistä. Talvilatukoneiden kehittymisen myötä myös vaatimukset kesälatujen suhteen muuttuivat. Tämän kehityksen tuloksena syntyi EVERSLIDE Super Track, jossa latu-uran muodostivat kuvioitu muovilevy ja sivureunalistat, jotka ohjasivat suksea turvallisemmin antaen hyppääjälle mahdollisuuden keskittyä paremmin ponnistuksen ajoittamiseen. Uutta EVERSLIDE Super Trackia kokeilimme ensi kertaa Jyväskylän K100 mäessä vuonna 1993. Sittemmin tuotetta on kehitetty edelleen. Vauhtiladun pinta on saanut uuden muodon ja nykyisin tarjolla olevan Super Trackin latu-ura koostuu ruostumattomista teräslevyistä ja integroidusta kastelujärjestelmästä.
Vuosien saatossa hankitun kokemuksen, osaamisen ja kehitystyön tuloksena EVERSLIDE-tuoteryhmä on laajentunut kattamaan myös muunlaisia kesäkäyttöön tarkoitettuja talviurheilutuotteita. Vuonna 1994 lanseerasimme markkinoille EVERSLIDE-pulkkamäkituotteet, joita on asennettu kymmeniin vesi-, huvi- ja seikkailupuistoihin ympäri maailmaa. Aluksi pulkkamäkituotetta valmistettiin ns. avoimena rinneratkaisuna, mutta vuodesta 2001 lähtien suosituksenamme on ollut rakentaa kaistoilla varustettuja EVERSLIDE-pulkkamäkiä. Nämä ovat paitsi lisänneet käyttäjien turvallisuutta myös mahdollistaneet mäen tehokkaamman käytön.
Menestyksemme hyppyrimäkien ja pulkkamäkien muovittamisessa rohkaisi meitä kehittämään muovitustuotteen myös laskettelu- ja lumilautailurinteisiin sekä murtomaahiihtoon. EVERSLIDE Alpine tuli markkinoille vuoden 1997 lopussa. Tuotetta valmistettiin kahta erilaista: EVERSLIDE Alpine Standardissa elementin pohjalevy oli HD polyeteeniä ja tiheä harjasmateriaali elementin pinnalla polypropeenia. EVERSLIDE Alpine Durablessa harjasmateriaali oli polyesteriä, joka soveltui paremmin lumilautailuun. Näiden rinnalle kehitettiin myös erillinen hissilatuelementti, EVERSLIDE Lift Track. EVERSLIDE Cross Country -murtomaahiihtolatua valmistettiin jonkin aikaa lähinnä perinteisen hiihtotavan opetusta varten. Cross Countryn pinta koostui harjoista, joissa kuitu oli taivutettu vinosti eteenpäin. Näin latuelementille saatiin sekä hyvä pito että hyvä luisto.
Valmistusmenetelmät, yrityksemme laaja kokemus muovituotteista ja tuotteiden korkea laatu ovat tehneet C.E. Lindgrenistä menestyvän ja kansainvälisesti merkittävän yrityksen. EVERSLIDE-tuotteilla on muovitettu jo yli 300 hyppyri- ja 60 pulkkamäkeä eri puolilla maailmaa.